sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Peppuseksi ja alistuminen

Tykkään peppuseksistä aivan älyttömän paljon, siitäkin huolimatta, että ensimmäistä kertaa sain itse peppua vasta vuosi sen jälkeen, kun sain itse munaa omaan peppuuni. Minusta on melkein jopa hauskempaa antaa kuin saada, mutta molemmat kiihottavat joka tapauksessa erittäin paljon.

Halut alkoivat jo teininä. Sen takia minulla onkin ollut valtava määrä erilaisia ja erikokoisia dildoja ja tappeja kotona. Ensimmäiset peppukokemukset taidettiin tehdä kotoa löydetyllä, poikki katkaistulla hiusharjan kahvaosalla, joka ei ollut muutamaa senttiä paksumpi ja paljoa viittä senttiä pidempi. Sylkeä kummempaa liukkaria ei kehdannut edes harkita lähtevänsä ostamaan, taisin kuitenkin olla tuolloin aivan maksimissaan 15-vuotias 😄.

Löysin jossakin vaiheessa äitini käytöstä poistuneen (?) dildon, jossa oli myös pieni vibra mukana. Pian kävi kuitenkin selväksi, että haluja on liikaa puolentoista sormen levyiselle pikkudildolle.

Sittemmin olen ostellut asteittain aina vain isompia ja isompia dildoja itselleni. Nykyisin puhutaan jo +20 cm pituudesta, ja useiden senttien paksuudesta, eikä sekään meinaa enää riittää. Haluaisin itselleni seuraavaksi reilusti pidemmän, ainakin 25-senttisen, imukupillisen ja reilunpaksuisen, dildon, jolle voisin antautua kunnolla. Jos sen ostan, ehkä päädyn tekemään siitä tuotearvostelun lukijoilleni ihmeteltäväksi...

Miehen peppua en ole itse koskaan saanut, naisenkin vain kahdelta eri henkilöltä. Suurin osa peppuseksikokemuksistani on nykyiseltä puolisoltani, joka tykkääkin peppujutuista avomielisesti molemmin puolin. Tykkäämme molemmat esimerkiksi ass to mouth-leikeistä, peppuun sisälle laukeamisesta ja kuorrutteen nuolemisesta, double penetration-leikeistä, sekä ihan vain muun seksin ohessa tapahtuvasta hieronnasta ja nuolemisesta.  😛Peppujutut kiihottavat aina ekstrapaljon, vaikka muuten haluttaisi vähemmän.

Joskus tykkään antautua puolisolleni.

Tälllöin hän pakottaa minut nöyryyttävästi polvilleen, peppu pystyyn ja naama tyynyyn. Aloittamalla huolellisesti nuolemalla ja sormeilemalla, hän etenee pikkuhiljaa syvemmälle ja syvemmälle. Sitten, varoittamatta, hän asettaa strap-on-dildon toisen pään pilluunsa ja työntää sen pitkän varren kokonaan sisääni, pakottaen minut ottamaan sen mukisematta vastaan. Välillä saatan joutua imemään itseni makuista dildoa, sillä jos en tottele, saan rangaistuksena kovan läimäisyn naamaani.

Vinkuminen vain pahentaa kohtelua. Siksi minun on toteltava ja alistuttava kiltisti. Kun olen ensin ottanut vastaan riittävän kauan, pääsen ehkä nuolemaan kiimasta märkää pillua, aristellen juuri pantua peppuani.

Sekä naiselle että miehelle antautuminen on kiihottavaa, ja se käy sitä nautinnollisemmaksi, mitä enemmän alistajia on. En ole koskaan harrastanut ryhmäseksiä naisen kanssa, mutta heidän seksilelunaan ja -orjapoikanaan toimiminen kiihottaa minua vähintään yhtä paljon, kuin itseäni vanhempien miesten panopuuksi antautuminen. Ajatusta on hyvä fiilistellä rauhassa juuri peppuun sopivan dildon kanssa: lypsää ajan kanssa valtava määrä touhutippoja, rentoutua aivan auki, ja lopulta laueta täysin tai lähes ilman munaan koskemista...

Minkälaisia peppuseksikokemuksia teillä on? 😏😉


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti